Serbian kieli
Serbian kieli (serb. српски језик, srpski jezik) eli serbia (serb. српски, srpski) on eteläslaavilaisten kielten läntiseen haaraan kuuluvan serbokroaatin kielen Serbiassa käytettävä standardisoitu muoto. Saman kielen muita standardeja ovat kroatian kieli, bosnian kieli ja montenegron kieli. Kaikki nämä muodot perustuvat läntisen eteläslaavin štokaaviseen murteeseen, joka jakautuu ekaavin, jekaavin ja ikaavin äänneryhmiin.
Serbiassa käytetään sekä latinalaisia että kyrillisiä kirjaimia.
Balkanin läntinen eteläslaavi jaetaan kolmeen päämurteeseen: štokaavi, kajkaavi ja čakaavi. Näistä štokaavi, nimenomaisesti sen itähertsegovinalainen muoto, valittiin Wienin kirjallisuussopimuksessa 1850 kroaatin ja serbian yhteisen kirjakielen pohjaksi.
jat-kirjaimella merkityn äänteen muuttumisesta. Ekaavissa (ekavica) jat on muuntunut e-äänteeksi ja (i)jekaavissa (ijekavica) (i)je-äänteeksi, mistä näiden nimitykset myöskin tulevat. Erot eivät estä keskinäistä ymmärtämistä, vaan ovat lähinnä verrattavissa esimerkiksi suomen murteinen eroihin tyyliin "ilman" ja "iliman" (pohjalaisittain). Kolmas lausuntapa ikaavi (ikavica) esiintyy lähinnä Kroatiassa.
Serbian kirjakieli eli Belgradin standardi on ekaavista, mutta esimerkiksi Etelä-Serbian ja Bosnian serbit puhuvat jekaavia. Muuten serbokroaatin eli keskisen eteläslaavin muut muodot (kroatia, bosnia, montenegro) ovat jekaavisia. Aiemmin montenegrossa puhuttua keskistä eteläslaavia on pidetty jekaavisena (tai ijekaavisena) serbiana, mutta itsenäistymisen myötä (2006) on alettu käyttää nimitystä montenegron kieli, jolle kehitetään omaa standardia. Vuoden 2013 Montenegron sisäisessä selvityksessä noin 40 prosenttia montenegrolaisista katsoi puhuvansa serbiaa.
Jekaavinen tunnetaan myös nimellä ijekaavinen, varsinkin jos halutaan korostaa ääntämyseroa. Yleensä jekaavissa -ije ääntyy -je, mutta esimerkiksi montenegrossa svijete ei äännykään svje-te, vaan svi-je-te.
Serbiassa käytetään sekä latinalaisia että kyrillisiä kirjaimia.
Balkanin läntinen eteläslaavi jaetaan kolmeen päämurteeseen: štokaavi, kajkaavi ja čakaavi. Näistä štokaavi, nimenomaisesti sen itähertsegovinalainen muoto, valittiin Wienin kirjallisuussopimuksessa 1850 kroaatin ja serbian yhteisen kirjakielen pohjaksi.
jat-kirjaimella merkityn äänteen muuttumisesta. Ekaavissa (ekavica) jat on muuntunut e-äänteeksi ja (i)jekaavissa (ijekavica) (i)je-äänteeksi, mistä näiden nimitykset myöskin tulevat. Erot eivät estä keskinäistä ymmärtämistä, vaan ovat lähinnä verrattavissa esimerkiksi suomen murteinen eroihin tyyliin "ilman" ja "iliman" (pohjalaisittain). Kolmas lausuntapa ikaavi (ikavica) esiintyy lähinnä Kroatiassa.
Serbian kirjakieli eli Belgradin standardi on ekaavista, mutta esimerkiksi Etelä-Serbian ja Bosnian serbit puhuvat jekaavia. Muuten serbokroaatin eli keskisen eteläslaavin muut muodot (kroatia, bosnia, montenegro) ovat jekaavisia. Aiemmin montenegrossa puhuttua keskistä eteläslaavia on pidetty jekaavisena (tai ijekaavisena) serbiana, mutta itsenäistymisen myötä (2006) on alettu käyttää nimitystä montenegron kieli, jolle kehitetään omaa standardia. Vuoden 2013 Montenegron sisäisessä selvityksessä noin 40 prosenttia montenegrolaisista katsoi puhuvansa serbiaa.
Jekaavinen tunnetaan myös nimellä ijekaavinen, varsinkin jos halutaan korostaa ääntämyseroa. Yleensä jekaavissa -ije ääntyy -je, mutta esimerkiksi montenegrossa svijete ei äännykään svje-te, vaan svi-je-te.
Maa (alue)
-
Bosnia ja Hertsegovina
Bosnia-Hertsegovinan valtio koostuu kahdesta poliittisesta entiteetistä: Bosnia-Hertsegovinan federaatiosta sekä Bosnian serbitasavallasta. Erillisinä käsitteinä sekä Bosnia että Hertsegovina ovat historiallis-maantieteellisiä eikä niillä nykyään ole hallinnollista merkitystä. -
Kosovo
Kosovon suurin kaupunki on Pristina (lähes 200 000 asukasta) ja toiseksi suurin on Prizren (180 000 asukasta). Kosovon pinta-ala on 10 887 km². Sen väkiluku oli ensimmäisessä väestönlaskennassa 1,73 miljoonaa, vaikka aiemmin eri arvioissa väkiluvun oli arvioitu olevan huomattavasti korkeampi. Serbivähemmistö kieltäytyi osallistumasta väestönlaskentaan. Väestötiheys on noin 200 asukasta/km², mikä on eurooppalaisittainkin melko korkea. Kosovon albaaneja asuu runsaasti ulkomailla, asiantuntijoiden mukaan jopa noin 700 000–850 000. -
Montenegro
Alueen serbiheimoja yhdistettiin jo 900-luvulla yhtenäiseksi ruhtinaskunnaksi, minkä jälkeen Montenegro on ollut välillä itsenäisenä ja välillä ulkovaltojen hallussa. Osmanit eivät pystyneet pitkän valtakautensa aikana alistamaan vaikeakulkuista aluetta kokonaan haltuunsa. Montenegro itsenäistyi 1878 osmanivaltakunnasta ja liittyi 1918 Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan. Jugoslavian hajottua Montenegro ja Serbia muodostivat Jugoslavian liittovaltion, josta tuli 2003 Serbia ja Montenegron valtioliitto. Montenegro itsenäistyi 2006, ja sen jälkeen maa on liittynyt muun muassa YK:hon ja Natoon. -
Pohjois-Makedonia
Pohjois-Makedonia itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991 ja omaksui tuolloin nimen Makedonian tasavalta. Maa vältti väkivaltaisuudet Jugoslavian hajotessa, mutta etniset kiistat veivät sen sisällissodan partaalle kymmenen vuotta myöhemmin. Sen noin kahdesta miljoonasta asukkaasta 65 prosenttia puhuu makedoniaa, neljännes albaniaa. Pohjois-Makedonia kattaa vain osan muinaisaikaisen Makedonian valtakunnan alueesta, eikä toisaalta ole läheskään kokonaan tuota aluetta, josta suurin osa kuuluu Kreikan Makedonian maakuntaan. Tämän vuoksi Kreikka ei hyväksynyt Makedonia-nimen käyttöä, ja kiista valtion yleisesti hyväksytystä nimestä kesti vuosikymmeniä. Tämä vaikeutti pitkään Makedonian pyrkimyksiä päästä Naton ja EU:n jäseneksi. Kreikka ja Makedonia pääsivät sopuun maan nimestä kesäkuussa 2018. Sopimuksen mukaisesti maan nimeksi tuli Pohjois-Makedonia tai virallisesti Pohjois-Makedonian tasavalta. Sekä Makedonia että Kreikka hyväksyivät tehdyn sopimuksen nimenmuutoksesta tammikuussa 2019. Nimenmuutos astui virallisesti voimaan erilaisten muodollisuuksien jälkeen 12. helmikuuta 2019. Pohjois-Makedoniasta tuli Naton jäsen maaliskuussa 2020. -
Serbia
Serbit saapuivat nykyisille asuinsijoilleen kansainvaellusten aikana 600-luvulla. He olivat jakaantuneet kuuteen heimoon: Rascia/Raška, Bosnia, Neretva/Pagania, Zachumlie/Zahumlje.