Kartta - Montenegro

Montenegro
Montenegron lippu
Montenegro (molemmat nimet tarkoittavat suomeksi ”musta vuori”) on valtio Balkanilla Etelä-Euroopassa. Sen naapureita ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Kosovo ja Serbia. Maa rajoittuu osittain Adrianmereen. Montenegro on vuoristoinen valtio, ja sen sen rannikkotasanko on varsin kapea.

Alueen serbiheimoja yhdistettiin jo 900-luvulla yhtenäiseksi ruhtinaskunnaksi, minkä jälkeen Montenegro on ollut välillä itsenäisenä ja välillä ulkovaltojen hallussa. Osmanit eivät pystyneet pitkän valtakautensa aikana alistamaan vaikeakulkuista aluetta kokonaan haltuunsa. Montenegro itsenäistyi 1878 osmanivaltakunnasta ja liittyi 1918 Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan. Jugoslavian hajottua Montenegro ja Serbia muodostivat Jugoslavian liittovaltion, josta tuli 2003 Serbia ja Montenegron valtioliitto. Montenegro itsenäistyi 2006, ja sen jälkeen maa on liittynyt muun muassa YK:hon ja Natoon.

Suurin osa Montenegron asukkaista identifioituu joko montenegrolaiseksi tai serbiksi. Kansallisuuksien väliset erot ovat häilyvät, ja monet montenegrolaisista pitävät itseään serbitaustaisina. Maassa on myös huomattavia bosniakki- ja albaanivähemmistöjä. Maan tärkein kaupunki ja sen pääkaupunki on Podgorica, ja virallinen kieli on montenegro, joka on yksi serbokroaatin muodoista. Montenegro on ylemmän keskitulotason maa, mutta kuitenkin yksi Euroopan köyhimmistä valtioista. Sen talous on varsin riippuvainen matkailualasta.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SQ Albanian kieli (Albanian language)
BS Bosnian kieli (Bosnian language)
HR Kroatian kieli (Croatian language)
SR Serbian kieli (Serbian language)
HU Unkarin kieli (Hungarian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Montenegro
Kartta
Google Earth - Kartta - Montenegro
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Montenegro
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Montenegro
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Montenegro
OpenStreetMap
Kartta - MontenegroRelief_map_of_Montenegro.png
Relief_map_of_Monten...
1519x1781
freemapviewer.org
Kartta - MontenegroSCG_Weltall_NASA.JPG
SCG_Weltall_NASA.JPG
1618x1987
freemapviewer.org
Kartta - Montenegro2000px-Montenegro-map.svg.png
2000px-Montenegro-ma...
2000x2147
freemapviewer.org
Kartta - MontenegroSerbia_and_Montenegro_NLT_Landsat7.jpg
Serbia_and_Montenegr...
2238x2906
freemapviewer.org
Kartta - MontenegroMontenegro_Map.png
Montenegro_Map.png
2427x1807
freemapviewer.org
1690_Coronelli_Map_o...
5000x3742
upload.wikimedia.org
map_montenegro_3.jpg
3822x4819
www.cabantour.fr
Montenegro-coastal-M...
3661x2598
mappery.com
Montenegro-coastal-M...
3661x2598
www.mappery.com
Serbia_and_Montenegr...
2599x3336
upload.wikimedia.org
detailed_road_map_of...
2200x2666
www.vidiani.com
Montenegro-Coast-Map...
4000x1443
mappery.com
Montenegro-Coast-Map...
4000x1443
www.mappery.com
montenegro-map-0.jpg
2000x2741
www.orangesmile.com
Montenegro-Map-2.jpg
2000x2741
www.mappery.com
montenegro-map-1.jpg
1800x2784
www.orangesmile.com
MontenegroEthnic2011...
2388x1911
upload.wikimedia.org
Montenegro_Map.png
2427x1807
upload.wikimedia.org
Montenegro-map-ru.pn...
1877x2017
wikitravel.org
Montenegro-tourist-M...
1600x2267
mappery.com
mapa_montenegro.jpg
1600x2267
durmitorcg.files.wor...
Montenegro_map_blank...
1800x1800
upload.wikimedia.org
Montenegro_map_moder...
1800x1800
upload.wikimedia.org
Kingdom_of_Montenegr...
1796x1653
upload.wikimedia.org
road-map-of-Monteneg...
1412x1792
www.ezilon.com