Ruandan lippu

Ruandan lippu
Ruandan lippu on Ruandan kansallistunnus vaakunan, moton ja kansallishymnin ohella. Se otettiin käyttöön 25. lokakuuta 2001. Lipussa on ylhäällä leveä vaaleansininen raita ja sen alapuolella kapeammat keltainen ja vihreä raita. Vaaleansiniseen raitaan on sijoitettu oikeaan yläkulmaan aurinko. Lipun väreistä sininen kuvaa onnea ja rauhaa, keltainen taloudellista edistystä ja vihreä kansakunnan toivoa tulevasta vauraudesta. Lipun aurinko kuvastaa valistusta ja tietoa. Lipun värit kuvaavat kansallista yhtenäisyyttä, työn ja uutteruuden kunnioitusta ja tulevaisuuden toivoa.

Lipun on suunnitellut Alphonse Kirimobenecyo.

Ennen nykyistä lippua Ruandassa oli käytössä lippu, jossa oli pystysuunnassa punainen, keltainen ja vihreä raita. Erotukseksi samankaltaisesta Guinean lipusta keltaisen raidan päälle merkittiin 1962 R-kirjain. Kirjain oli luonnollisesti viittaus maan nimeen Ruanda, mutta se viittasi myös kanonisoituun iskulauseeseen: ”vallankumouksen (revolation) synnyttämä ja kansanäänestyksen (refendum) vahvistama tasavalta (republic).” R:n muotoa tai kokoa ei virallisesti määritelty, mutta sen edellytettiin olevan suuri. Lippu muutettiin nykyisenlaiseksi vuonna 2001, koska entinen muistutti liikaa vuoden 1994 Ruandan kansanmurhasta.

Kansallislippu
Ruandan lippu
Maa (alue) - Ruanda

Warning: getimagesize(/Image/Map/MP49518.gif): failed to open stream: No such file or directory in /home/mapnlee7/public_html/MAPNALL/article.php on line 532
Ruandan tasavalta eli Ruanda on pienehkö keskiafrikkalainen sisämaavaltio. Sen rajanaapureita ovat lännessä Kongon demokraattinen tasavalta, pohjoisessa Uganda, etelässä Burundi ja idässä Tansania. Sen pinta-ala on noin 26 000 neliökilometriä ja asukkaita on noin 12 miljoonaa. Ruanda on brittiläisen kansainyhteisön 54. jäsen (vuodesta 2009), vaikka sillä on historiallisia siteitä pikemminkin ranskankieliseen maailmaan Belgian entisenä siirtomaana.

Naapurusto - Maa (alue)
  •  Burundi 
  •  Kongon demokraattinen tasavalta 
  •  Tansania 
  •  Uganda