Romanian leu

Romanian leu
lei
Romanian leu (, monikko lei, ISO 4217: RON) on Romanian rahayksikkö. Se jakaantuu sataan baniin (ban, mon. bani). Nykyinen leu otettiin käyttöön 1.7.2005, jolloin se korvasi 10 000 vanhaa leuta (ROL). Leu tarkoittaa leijonaa.

Romaniassa on käytössä 1, 5, 10, 50, 100, 200 ja 500 leun setelit. Romanian leut laskee liikkeeseen Romanian kansallinen pankki Banca Naţională a României.

Leu otettiin käyttöön ensi kertaa vuonna 1867. Kaksimetallinen leu koostui 5 grammasta hopeaa ja 0,3226 grammasta kultaa. Vuoden 1878 jälkeen Venäjän ruplan suosio kuitenkin syrjäytti oman valuutan. Vuonna 1889 Romania liittyi Latinalaiseen rahaliittoon ja otti käyttöön kultakannan.

Toisen maailmansodan jälkeen leu uudistettiin 1947 ja 1952. Ensimmäisessä vaiheessa 20 000 vanhaa leuta korvattiin yhdellä uudella. Vuosina 1970–1989 sen kurssi oli kiinteä ja lailla määrätty.

Romanian 1990-luvun alun talousuudistusten myötä inflaatio ylitti ajoittain 300 % vuodessa, ja syyskuussa 2003 yhdellä eurolla sai 40 000 leuta. Tammikuusta 2005 (jolloin Turkin liirasta pudotettiin kuusi nollaa) heinäkuun 2005 rahauudistukseen saakka leu oli maailman vähäarvoisin valuutta. Tuolloin oli myös käytössä miljoonan leun seteli.

Nykyiset Romanian setelit ovat muovisia (polymeeriä).

Romania liittymistä euroalueeseen on toistaiseksi lykätty määrittelemättömään ajankohtaan tulevaisuudessa.

Maa (alue)
  • Romania
    Romania on valtio Kaakkois-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Ukraina, Moldova, Bulgaria, Serbia ja Unkari. Romanialla on myös kaistale Mustanmeren rantaa. Romanian pinta-ala on 238 391 neliökilometriä ja maassa oli vuoden 2019 tietojen mukaan noin 19,3 miljoonaa asukasta. Maan pääkaupunki on Bukarest. Karpaattien vuoristo ja Tonavan valuma-alue hallitsevat sen pinnanmuotoja.

    Romania on saanut nimensä Rooman valtakunnalta. Keskiajalla se oli jakautuneena Valakian, Moldavian ja Transilvanian ruhtinaskunniksi. Maata ovat hallinneet osmanit sekä Habsburgit. Toisen maailmansodan jälkeen Romaniasta tuli kommunistinen tasavalta, jota Gheorghe Gheorghiu-Dej ja Nicolae Ceaușescu johtivat yhteensä 40 vuoden ajan vuosina 1945–1989. Ceaușescun syrjäyttäneen kansannousun jälkeen maasta on kehittynyt monipuoluedemokratia, joka kuuluu Natoon ja Euroopan unioniin. Romania on yksi Euroopan unionin köyhimmistä maista, ja sen ongelmia ovat korruptio, inflaatio ja maatalouden vanhanaikaisuus.