Panaman balboa

Panaman balboa
B/
50 centesimon kolikko. Panaman balboa on Panaman virallinen valuutta, joka on käytännössä sama valuutta kuin Yhdysvaltain dollari. Balboa eroaa dollarista kuitenkin siten, että Panamassa käytettävät kolikot ovat paikallisia. Seteleinä käytetään Yhdysvaltain dollareita. Vuonna 1941 painettiin ja laskettiin liikkeelle myös maan omia seteleitä, mutta muutamaa viikkoa myöhemmin tapahtuneen vallankaappauksen seurauksena setelit poistettiin kierrosta ja poltettiin.

Valuutta on nimetty espanjalaisen konkistadorin Vasco Núñez de Balboan mukaan.

Maa (alue)
  • Panama
    Panaman tasavalta eli Panama on noin 4 miljoonan asukkaan valtio Keski-Amerikassa. Sen rajanaapurina on lännessä Costa Rica ja idässä Kolumbia. Panama sijaitsee Karibianmeren ja Tyynenmeren välisellä kannaksella, joka yhdistää Etelä- ja Pohjois-Amerikan. Maan halki kulkeva Panaman kanava puolestaan yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin. Maan strategisen sijainnin takia Yhdysvallat on ollut kiinnostunut maan asioista, ja vuonna 1989 se hyökkäsi maahan syrjäyttääkseen entisen liittolaisensa Manuel Noriegan. Panamassa on Amazonin jälkeen läntisen pallonpuoliskon suurimmat sademetsät. Panama tuottaa vientiin kahvia, sokeria, banaaneita ja katkarapuja.