Hopea

Hopea
Hopea on siirtymäalkuaineisiin kuuluva metallimainen alkuaine. Hopean kemiallinen merkki on Ag. Puhdas hopea on valkoinen, kauniisti kiiltävä jalometalli, joka on kultaa kovempaa mutta kuparia pehmeämpää. Hopealla on metalleista paras sähkön- ja lämmönjohtokyky. Hopean CAS-numero on 7440-22-4.

Hopeaa käytetään valokuvauksessa, koruissa, kolikoissa, aterimissa, peileissä ja elektronisten laitteiden komponenteissa. Olympialaisissa ja useissa muissa urheilukilpailuissa hopeamitali on toinen palkinto. Hopea on myös yksi yleisimmistä korumetalleista. Hopeaa saa käyttää EU:ssa ilman enimmäismäärärajoituksia makeisten kuorrutuksissa, suklaan koristelussa ja likööreissä E174-nimisenä väriaineena.

Hopeaionit tappavat bakteereita ja vesistöön päässeet hopeaionit ovat hyvin myrkyllisiä esimerkiksi kaloille jo hyvin pieninä pitoisuuksina. Hopea on myrkyllistä myös nisäkkäille suurina annoksina. Akuutisti tappava annos (LD50) on rotilla 2 000 milligrammaa/painokilo vuorokaudessa. Hopeaa, hopeaioneja ja hopeananohiukkasia on pidetty aiemmin melko harmittomina ihmisille, mutta nanohiukkasten on sittemmin osoitettu tunkeutuvan nisäkkäiden soluihin ja vaurioittavan perimää.