Kartta - Vatikaani (Vatican City)

Vatikaani (Vatican City)
Vatikaani, myös Vatikaanivaltio , on Italian pääkaupungin Rooman ympäröimä, pinta-alaltaan ja väkiluvultaan maailman pienin itsenäinen valtio. Pinta-alaltaan se on vain 44 hehtaaria.

Vatikaanin suvereeni valtionpäämies on paavi. Valtiomuodoltaan Vatikaani on absoluuttinen monarkia, missä paavilla on täydellinen lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta. Käytännössä ylintä valtaa käyttävät paavin lisäksi tämän nimittämät kardinaalit, joiden tehtäviin kuuluu muun muassa paavin valitseminen. Puhekielessä Vatikaanilla voidaankin tarkoittaa paitsi valtiota itseään, myös katolisen kirkon ylintä johtoa.

Vatikaanilla itsellään ei ole poliittista tai sotilaallista vaikutusvaltaa. Infrastruktuuriltaan ja taloudeltaan se on täysin sidoksissa naapuriinsa Italiaan. Valtio ei kuulu Yhdistyneisiin kansakuntiin muuten kuin tarkkailijajäsenenä Pyhän istuimen kautta. Tästä huolimatta Vatikaanilla on paljon kansainvälistä painoarvoa, koska Vatikaanista käsin johdetaan katolista kirkkoa.

 
Kartta - Vatikaani (Vatican City)
Kartta
Google Earth - Kartta - Vatikaani
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Vatikaani
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Vatikaani
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Vatikaani
OpenStreetMap
Vatican-City-Map-2.j...
3000x2617
www.mappery.com
Vatican_City_map_FR....
2888x2230
upload.wikimedia.org
true-size-of-the-vat...
2000x3000
maptd.com
Map_of_Vatican_City....
2528x1945
upload.wikimedia.org
IMG_4166%2B-%2Bvatic...
1600x1200
3.bp.blogspot.com
Vatican-City-Map-5.j...
1387x1378
www.mappery.com
vatican-city-north-o...
1300x1365
www.fodors.com
vatican-city-west-or...
1300x1365
www.fodors.com
GRMC+Vatican+City+DM...
1600x1057
2.bp.blogspot.com
GRMC%252BVatican%252...
1600x1057
2.bp.blogspot.com
Vatican-City-Map-4.j...
1500x954
www.mappery.com
Location_map_Italy_R...
1095x789
4.bp.blogspot.com
vatican-museums-map....
700x1074
www.planetware.com
vatican-city-travel-...
800x638
images.mapsofworld.c...
vatican-map.gif
758x635
3.bp.blogspot.com
Vatican-and-surround...
765x462
www.mappery.com
Vatican.jpg
650x487
1.bp.blogspot.com
vatican_map.jpg
593x497
www.truk.com
vatican_map.jpeg
573x480
www.starferrymusings...
Vatican-City.jpg
365x365
www.topnews.in
Maa (alue) - Vatikaani
Vatikaanivaltion lippu
Vatikaani, myös Vatikaanivaltio , on Italian pääkaupungin Rooman ympäröimä, pinta-alaltaan ja väkiluvultaan maailman pienin itsenäinen valtio. Pinta-alaltaan se on vain 44 hehtaaria.

Vatikaanin suvereeni valtionpäämies on paavi. Valtiomuodoltaan Vatikaani on absoluuttinen monarkia, missä paavilla on täydellinen lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta. Käytännössä ylintä valtaa käyttävät paavin lisäksi tämän nimittämät kardinaalit, joiden tehtäviin kuuluu muun muassa paavin valitseminen. Puhekielessä Vatikaanilla voidaankin tarkoittaa paitsi valtiota itseään, myös katolisen kirkon ylintä johtoa.
Kartta - Vatikaani2534px-Cit%C3%A9_du_Vatican.svg.png
2534px-Cit%C3%A9_du_...
2534x1951
freemapviewer.org
Kartta - VatikaaniVatican-map.png
Vatican-map.png
3008x1709
freemapviewer.org
Kartta - VatikaaniMap_of_Vatican_City.jpg
Map_of_Vatican_City....
2528x1945
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
IT Italian kieli (Italian language)
LA Latina (Latin)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Italia