Kartta - Suva

Suva
Suva on Fidžin pääkaupunki. Sen asukasluku esikaupunkeineen oli 185 913 vuoden 2017 väestönlaskennassa. Varsinaisen kaupungin väkiluvuksi saatiin vuoden 2017 väestönlaskennassa 93 874, kun vuoden 2010 arviossa luku oli 85 754. Kaupunki sijaitsee Viti Levun saaren kaakkoisrannalla. Kaupunki on suurin asutuskeskus eteläisellä Tyynellämerellä (Uuden-Seelannin ja Australian kaupunkeja lukuun ottamatta).

Maan korkein rakennus Reserve Bank of Fiji Building sijaitsee Suvassa, kuten myös Etelä-Tyynenmeren yliopisto (USP). Vanhimpia rakennuksia on Suvan kaupunginkirjasto, joka rakennettiin vuonna 1909.

Suvassa on 78 puistoa. Suvan kaupat ovat keskittyneet Cumming Streetin varrelle. Alueen rakennukset ovat pääosin peräisin 1900-luvun alusta, mutta uusiakin on rakennettu.

Katukuvaa Suvan satama on merkittävä Eteläisen Tyynenmeren ja muiden maanosien välillä kulkevan tavaraliikenteen keskus. Sitä on uudistettu vuosikymmenten varrella, esimerkiksi Ro-ro-alusten käyttöön sopivaksi 1970-luvulla. Konttivarastoon mahtuu nykyisin 80 tuhatta TEUta rahtitavaraa konteissa.

 
Kartta - Suva
Kartta
Google - Kartta - Suva
Google
Google Earth - Kartta - Suva
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Suva
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Suva
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Suva
OpenStreetMap
Map.jpg
2110x1585
www.postfiji.com.fj
suva.jpg
1329x1489
images.nationmaster....
fiji-map.gif
1412x1058
mikkelsonmandy.files...
suva.jpg
1349x1013
www.footiemap.com
mics_new_location_ma...
824x577
www.intelligencefiji...
Suvamap.jpg
600x660
www.justpacific.com
rectangle68.jpg
570x601
mobile-streetmaps.co...
SUVA-W1.gif
434x620
media.maps.com
suva-map.gif
641x401
worldgeography150.fi...
suva.gif
501x501
www.beautifulpacific...
fiji.gif
624x400
jameswiseman.com
fj-map-big_edited.jp...
619x398
www.ascensionatsea.c...
suva.jpg
600x400
www.nztourmaps.com
Suva.jpg
398x601
www.weather-forecast...
fiji_islands.gif
527x437
www.bigel.net
fiji_suva_map.gif
550x405
theswissrock.files.w...
fiji-map.gif
517x364
www.eckert.id.au
map-contact.jpg
513x346
www.mifiji.com.fj
map_of_suva.jpg
466x350
www.lonelyplanet.com
map.gif
400x400
www.jica.go.jp
Maa (alue) - Fidži
Fidžin lippu
Fidžin tasavalta (vuoteen 2011 Fidžisaarten tasavalta) eli Fidži (,, fidžinhindiksi फ़िजी) on saaristovaltio eteläisellä Tyynellämerellä, Uudesta-Seelannista pohjoiseen. Valtioon kuuluu noin 330 saarta tai luotoa, joista noin kaksi kolmasosaa on asuttamattomia. Suurimmat saaret ovat Viti Levu ja Vanua Levu, joissa elää noin 87 prosenttia maan yli 837 000 asukkaasta. Pääkaupunki Suva sijaitsee Viti Levulla. Fidžin maapinta-ala on hieman yli 18 000 km². Vuonna 1970 tapahtuneen itsenäistymisensä jälkeen valtio on ollut poliittisesti epävakaa. Vuodesta 1987 lähtien maa on käynyt läpi neljä vallankaappausta, joista viimeisimmän vuoden 2006 lopulla. Fidži erotettiin 1. syyskuuta 2009 Kansainyhteisöstä, mutta se sai jäsenyyden takaisin syyskuun 2014 vaalien jälkeen. Maassa elää alkuperäisten fidžiläisten lisäksi merkittävä vähemmistö Intiasta tuotujen siirtolaisten jälkeläisiä, fidžinintialaisia.

Maan tärkeimmät tulonlähteet ovat sokeri ja turismi.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
FJD Fidžin dollari (Fijian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
FJ Fidžin kieli (Fijian language)
Naapurusto - Maa (alue)