Kartta - Nouméa

Nouméa
Nouméa on lounaisella Tyynellämerellä sijaitsevan Ranskalle kuuluvan Uuden-Kaledonian pääkaupunki. Nouméan kunta kattaa noin 46 neliökilometrin alueen, ja vuoden 2019 väestönlaskennassa sen asukasluku oli noin 94 300. Koko kaupunkialueella asukkaita on noin 182 000. Se on asukasluvultaan Uuden-Kaledonian suurin kaupunki.

Nouméa sijaitsee lounaisella Tyynellämerellä juuri Kauriin kääntöpiirin pohjoispuolella Uuden-Kaledonian pääsaaren Grande Terren lounaisosissa. Kaupunki on rakennettu noin 10 kilometrin pituiselle niemimaalle, jossa on paljon merenlahtia ja ympärillä pieniä saaria. Leveimmillään niemimaa on 11,5 kilometriä leveä ja kapeimmillaan noin 1,5 kilometriä. Yhteensä sillä on rantaviivaa noin 120 kilometriä. Suuri osa niemimaasta on noin 50–60 metriä merenpinnan yläpuolella ja sen itäosissa rannikot ovat kallioisia. Kaupungin ympärillä on matalia kukkuloita, joista osaa peittää mangrove. Nouméassa on neljä suojeltua kuivametsää, jotka kattavat yhteensä noin 30 hehtaarin kokoisen alueen.

 
Kartta - Nouméa
Kartta
Google Earth - Kartta - Nouméa
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Nouméa
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Nouméa
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Nouméa
OpenStreetMap
P10_incendies_Noumea...
9925x7018
sertit.u-strasbg.fr
Sandy_Island_New_Cal...
4624x3464
upload.wikimedia.org
NEW%252BCALEDONIA%25...
1600x1043
2.bp.blogspot.com
15181126-noumea-form...
1200x1086
us.123rf.com
UNC_plan_fac_nea.jpg
1181x1086
www.ambafrance-nz.or...
New-Caledonia-Island...
1030x1162
mappery.com
newcaledonia.jpg
1030x1162
www.worldportsource....
newcaledonia.jpg
1030x1162
www.lib.utexas.edu
New-Caledonia-Island...
1030x1162
www.mappery.com
15181123-noumea-regi...
1200x810
us.123rf.com
bases2-p223.jpg
800x1155
www.ibiblio.org
slide512.jpg
1000x693
www.webalice.it
slide512.jpg
1000x693
www.webalice.it
new_caledonia_combou...
642x1008
images.nationmaster....
Best_Western_Le_Pari...
800x800
images.travelpod.com
motels-noumea.gif
800x800
images.travelpod.com
noumea-hotels.gif
885x600
www.beautifulpacific...
noumea.gif
694x695
3.bp.blogspot.com
map+with+attractions...
832x533
1.bp.blogspot.com
map%252Bwith%252Batt...
832x533
1.bp.blogspot.com
Maa (alue) - Uusi-Kaledonia
Uusi-Kaledonia on Ranskalle kuuluva erityisyhteisö Tyynenmeren keskellä. Maantieteellisesti se on osa Melanesiaa. Uuden-Kaledonian pinta-ala on 18 575 neliökilometriä ja asukasluku on vuoden 2011 arvion mukaan 256 275. Yhteisön pääkaupunki on Nouméa. Vuoteen 1998 Uusi-Kaledonia oli Ranskan merentakainen alue, mutta se sai vuonna 1998 solmitulla sopimuksella erityisaseman ja muita alueita enemmän itsehallintoa. Uuden-Kaledonian itsenäistymisestä järjestettiin kansanäänestys marraskuussa 2018, lokakuussa 2020 ja joulukuussa 2021, joissa enemmistö äänestäjistä kannatti Ranskan osana pysymistä.

Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
XPF CFP-frangi (CFP franc) â‚£ 0
ISO Kieli
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)