Kartta - Buenos Aires

Buenos Aires
Buenos Aires (espanjaksi ), virallisesti Buenos Airesin autonominen kaupunki erotuksena samannimisestä maakunnasta, on Argentiinan pääkaupunki sekä myös suurin kaupunki ja tärkein satama. Se on maan osavaltioihin kuulumaton itsehallinnollinen liittopiirikunta. Itse kaupungin asukasluku on noin 3,1 miljoonaa ja koko metropolialueen 15,2 miljoonaa vuonna 2019. Buenos Aires on yksi Etelä-Amerikan suurimmista väestökeskittymistä.

Suomeksi kaupungin nimi tarkoittaa ’hyvät ilmat’.

Kaupungin perusti Pedro de Mendoza vuonna 1536. Intiaanit tuhosivat sen, jonka jälkeen Juan de Garay rakennutti kaupungin uudelleen vuonna 1580. Vuonna 1776 siitä tehtiin La Platan varakuningaskunnan pääkaupunki. Sen satamakaupungin asema toi lisäpanostusta sen kehittämiseen, usein sisämaan kustannuksella.

Yksi kaupungin osista muutettiin Argentiinan valtion pääkaupungiksi maan itsenäistyessä vuonna 1816.

Kaupunki alkoi vaurastua 1880-luvulta alkaen. Se alkoi teollistua ja sataman kautta kulki Argentiinan elintarvikevienti. Kaupunkia verrattiin Euroopan metropoleihin ja sinne rakennettiin leveitä puistokatuja. Kaupungissa aloitti liikennöinnin Etelä-Amerikan ensimmäinen metro vuonna 1913. Toisen maailmansodan aikana Buenos Airesiin virtasi köyhiä maaseudulta työnhakuun. Kaupungin väkiluku kolminkertaistui, ja siellä asui kolmannes koko maan väestöstä. Tämän kaupunkilaisen työväenluokan tuella Juan Perón nousi presidentiksi vuonna 1946.

Perón kuoli vuonna 1974. Vuonna 1976 vallan otti asevoimien muodostama juntta Jorge Rafael Videlan johdolla. Juntan valtakaudella surmattiin tai katosi arviolta 10 000–30 000 argentiinalaista. Argentiinassa tätä vaihetta nimitetään likaiseksi sodaksi. Siviilivaltaan siirryttiin vuonna 1983. Sitä seurasi ennennäkemätön talouskriisi. 2000-luvulla Argentiina maksoi ulkomaanvelkansa.

 
Kartta - Buenos Aires
Kartta
Google Earth - Kartta - Buenos Aires
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Buenos Aires
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Buenos Aires
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Buenos Aires
OpenStreetMap
buenos-aires-map-2.j...
3371x2355
www.orangesmile.com
buenos-aires-map-1.j...
3001x2578
www.orangesmile.com
Tangol-Buenos-Aires-...
2907x1949
www.mappery.com
Tangol-Buenos-Aires-...
2907x1949
mappery.com
buenos-aires-map-big...
2369x1452
www.orangesmile.com
Buenos-Aires-Street-...
2369x1452
mappery.com
buenos-aires-subway-...
1523x2048
www.buenosaireslocal...
map_FCEyN.gif
1653x1778
cwp.embo.org
mimbuenosairescsdet....
2222x1320
www.atlasdigitalmaps...
Buenos-Aires-Center-...
2097x1320
mappery.com
Buenos-Aires-Center-...
2097x1320
www.mappery.com
mimbuenosairescsmain...
2007x1280
www.atlasdigitalmaps...
buenos-aires-map.jpg
1600x1223
tangobohemia.com
00344019.jpg
1233x1536
www.davidrumsey.com
Buenos_Aires_City_Ma...
1255x1453
www.zonu.com
buenos_aires_suburba...
1514x1112
www.urbanrail.net
2299_buenosairesnigh...
1361x1196
www.frommers.com
Buenos_Aires_map.jpg
1434x1036
map.vbgood.com
large_detailed_trave...
1600x915
www.vidiani.com
buenos-aires-argenti...
915x1600
www.buenosaires54.co...
Maa (alue) - Argentiina
Argentiinan lippu
Argentiinan tasavalta eli Argentiina (, IPA: [reˈpuβlika aɾxenˈtina] ) on valtio Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Argentiina ulottuu trooppisesta pohjoisesta Etelä-Amerikan antarktiseen eteläkärkeen. Sen naapurimaita ovat Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay ja Uruguay. Argentiina on pinta-alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio ja se on Brasilian jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi suurin. Se ulottuu tropiikista 54. leveyspiirille ja sen maisemat vaihtelevat Andien jäätiköistä pampan lakeuksille ja Amazonin sademetsään. Maan eläinpopulaatioon kuuluu niin apinoita, jaguaareja kuin pingviinejäkin.

Argentiina on YK:n perustajajäsen ja kuuluu G20-maihin. Argentiinasta, Brasiliasta ja Chilestä on toisinaan käytetty yhteisnimitystä ABC-valtiot. 1800-luvun alussa itsenäistyneen valtion johdossa ovat vuorotelleet niin sotilaat, konservatiivit kuin vasemmistolaisetkin johtajat.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
ARS Argentiinan peso (Argentine peso) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
GN Guaranin kieli (Guarani language)
IT Italian kieli (Italian language)
FR Ranskan kieli (French language)
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Bolivia 
  •  Brasilia 
  •  Chile 
  •  Paraguay 
  •  Uruguay