Ahvenanmaan maakunta (Åland Islands)
![]() |
![]() |
Maakunta sai eduskunnan päätöksellä laajan itsehallinnon jo vuonna 1920, ja Kansainliitto päätti 1921 alueen kuuluvan Suomelle. Ahvenanmaalla on 16 kuntaa, mutta sen ainoa kaupunki on maakunnan hallintokeskus Maarianhamina. Elinkeinorakenne on painottunut palveluihin. Tärkein elinkeino on merenkulku, joka synnyttää lähes 30 prosenttia alueen bruttokansantuotteesta. Ahvenanmaa saa myös poikkeuksellisen suuria tulonsiirtoja muualta Suomesta: valtion nettomenot yhtä ahvenanmaalaista kohden ovat noin 4 500 euroa vuodessa. Ahvenanmaan elintaso onkin Suomen korkein.
Ahvenanmaan tuhansista saarista 60 on asuttuja. Jääkausi on hionut saarten punaisen graniitin monin paikoin silokallioiksi. Kasvillisuus on rehevää ja runsaslajista. Sekä kasvillisuus että eläimistö poikkeavat Manner-Suomen lajistosta, ja maakunnalla on omia rauhoitusmääräyksiä.
Ruotsin sana å tarkoittaa yksinään pientä jokea, mutta Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen Åland alkuosan arvellaan olevan muuta alkuperää, sillä Ahvenanmaalla ei juuri ole jokia. Lars Huldénin esittämän teorian mukaan Åland-nimen alkuosa on muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ”ahva”, joka on sama sana kuin latinan aqua (vesi). Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana ahvena (’ahven’), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä maakunnan nimen alkuosa å.