Kartta - Tuvalu

Tuvalu
Tuvalun lippu
Tuvalu on Kansainyhteisöön kuuluva Tyynellämerellä sijaitseva saarivaltio ja perustuslaillinen monarkia. Se kuuluu maailman pienimpiin maihin. Pinta-alaltaan se on maailman neljänneksi pienin valtio. Asukkaita Tuvalussa on 11 192, ja itsenäisistä valtioista vain Vatikaanissa ja Naurussa on vähemmän asukkaita. Näiden kahden lisäksi vain Monaco on pinta-alaltaan Tuvalua pienempi. Lähimmät naapurimaat ovat Kiribati, Salomonsaaret, Fidži, Samoa, Wallis ja Futuna (Ranska) sekä Tokelau (Uusi-Seelanti). Tuvaluun kuuluu yhdeksän atollia, joissa on yhteensä 129 saarta. Maan hallinnollinen keskus on Funafutin atollilla. Tuvalun korkein kohta on vain noin viisi metriä merenpinnan yläpuolella, joten ilmaston lämpenemisestä johtuva merenpinnan nousu on suuri uhka koko valtion olemassaololle.

Tuvalu asutettiin noin ajanlaskun alun aikaan, ja saarten ensimmäiset asukkaat tulivat lähinnä Samoalta. Ensimmäinen eurooppalainen, joka saapui Tuvalulle, oli espanjalainen Álvaro de Mendaña de Neira, joka näki Nuin atollin vuonna 1568. Myöhemmin eurooppalaiset alkoivat kutsua saaria Ellicesaariksi, ja vuonna 1892 saaret liitettiin Britannian Gilbert- ja Ellicesaarten protektoraattiin. Vuonna 1975 se erosi omaksi siirtomaakseen nimellä Tuvalu, ja kaksi vuotta myöhemmin se itsenäistyi. Vuonna 2000 Tuvalu liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin saatuaan lisätuloja .tv-verkkotunnuksen vuokraamisesta.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AUD Australian dollari (Australian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
SM Samoan kieli (Samoan language)
Kartta - Tuvalu
Kartta
Google Earth - Kartta - Tuvalu
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tuvalu
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tuvalu
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tuvalu
OpenStreetMap
Kartta - Tuvalutuvalu.jpg
tuvalu.jpg
1054x1306
freemapviewer.org
m-tuv-lg.gif
2000x2000
www.tuvaluislands.co...
Isole-Azzorre.jpg
1480x1072
atlante.unimondo.org
Tuvalu-map.gif
1412x1055
www.ezilon.com
large_detailed_polit...
1054x1306
www.vidiani.com
tuvalu.jpg
1042x1129
www.footiemap.com
15904245-tuvalu-map-...
1200x900
us.123rf.com
tuva-LMAP-md.png
966x966
www.operationworld.o...
2013_AvianInfluenza_...
1122x794
gamapserver.who.int
Tuvalu-Map.gif
800x1088
mappery.com
Tuvalu-Map.gif
800x1088
www.mappery.com
tuvalu.jpg
1015x759
www.util21.ro
Tuvalu-map-ru.png
789x844
dic.academic.ru
Tuvalu-map-ru.png
789x844
upload.wikimedia.org
tuvalu.gif
800x800
www.lexadin.nl
211-tuvalu-map.jpg
700x891
www.mapsharing.org
TuvaluMap.jpg
800x621
4.bp.blogspot.com
detailed_physical_ma...
630x694
www.vidiani.com
map-of-tuvalu-110405...
640x640
www.stepmap.com
Figure-3-Tuvalu-Airp...
600x663
simflight.com
tvcolor.gif
584x645
www.worldatlas.com
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...