Kartta - Sveitsi (Switzerland)

Sveitsi (Switzerland)
Sveitsin lippu
Sveitsi (,retorom. Svizra), virallisesti Sveitsin valaliitto (, lyhenne CH), on valtio Keski-Euroopassa.

Sveitsi on liittovaltio, joka koostuu 26 kantonista. Sen naapurimaat ovat pohjoisessa Saksa, etelässä Italia, idässä Itävalta ja Liechtenstein sekä lännessä Ranska. Sveitsillä ei virallisesti ole pääkaupunkia, mutta Bern, joka on maan viidenneksi suurin kaupunki, toimii de facto pääkaupunkina. Suurin kaupunki väkiluvultaan on Zürich, jossa asuu noin 400 000 ihmistä.

Sveitsi on sisämaavaltio, joka jakautuu maantieteellisesti kolmeen alueeseen: Alppeihin, Sveitsin Mittellandiin ja Juravuoristoon. Sveitsin pinta-ala on 41 290 neliökilometriä. Sveitsissä on 8,6 miljoonaa asukasta. Väestö on pääosin keskittynyt Mittellandin alueelle, jossa myös suurimmat kaupungit sijaitsevat. Niihin kuuluu kaksi maailmankaupunkia, Zürich ja Geneve.

Sveitsin valaliitolla on pitkä historia puolueettomana valtiona. Se ei ole osallistunut sotiin vuoden 1815 jälkeen ja liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin vasta vuonna 2002. Sveitsissä sijaitsee paljon kansainvälisiä järjestöjä, kuten YK:n toiseksi suurin toimipiste, Kansainvälinen järjestelypankki, Punainen risti, Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen työjärjestö ja urheilujärjestöjä, kuten Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ja Kansainvälinen olympiakomitea. Euroopan tasolla maa oli yksi Euroopan vapaakauppajärjestön perustajista ja kuuluu Schengen-alueeseen, vaikka se ei olekaan liittynyt Euroopan unioniin.

Sveitsi on yksi maailman vauraimmista maista. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on niin ikään maailman huippua, noin 96 000 dollaria vuonna 2022. Keskimääräinen vauraus henkeä kohden on Sveitsissä selvästi maailman suurin (587 000 dollaria vuonna 2014). Maailman talousfoorumi on valinnut Sveitsin useasti maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, viimeksi vuonna 2014.

Sveitsi jakautuu kolmeen kieli- ja kulttuurialueeseen: saksankieliseen, ranskankieliseen ja italiankieliseen. Näiden lisäksi muutamassa alppilaaksossa puhutaan retoromaanin kieltä. Siten sveitsiläiset eivät muodosta etnisesti tai kielellisesti yhtenäistä kansakuntaa. Yhteinen identiteetti perustuukin yhteiseen historiaan, yhteisiin arvoihin ja Alppeihin liittyvään symboliikkaan.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CHF Sveitsin frangi (Swiss franc) Fr 2
CHE WIR-pankki (WIR Bank) 2
CHW WIR-pankki (WIR Bank) 2
ISO Kieli
IT Italian kieli (Italian language)
FR Ranskan kieli (French language)
RM Retoromaani (Romansh language)
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Sveitsi (Switzerland)
Kartta
Google Earth - Kartta - Sveitsi
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Sveitsi
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Sveitsi
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Sveitsi
OpenStreetMap
Switzerland-Vineyard...
3355x2348
mappery.com
Switzerland-Vineyard...
3355x2348
www.mappery.com
1853_Mitchell_Map_of...
3000x2454
upload.wikimedia.org
1832_Delamarche_Map_...
3000x2043
upload.wikimedia.org
Map_of_Switzerland_J...
2779x2074
upload.wikimedia.org
switzerland-travel-m...
3118x1792
www.globalcitymap.co...
carte_ensoleillement...
2755x1870
www.mappi.net
Switzerland_map_blan...
2100x2100
upload.wikimedia.org
detailed_physical_ma...
2336x1792
www.vidiani.com
baedekers_switzerlan...
2100x1527
www.hipkiss.org
Switzerland-physical...
1800x1203
www.ezilon.com
road-map-of-Switzerl...
1800x1192
www.ezilon.com
political-map-of-Swi...
1800x1182
www.ezilon.com
switzerland%2Bmap.jp...
1600x1168
2.bp.blogspot.com
switzerland%252Bmap....
1600x1168
2.bp.blogspot.com
switzerland+map.jpg
1600x1168
2.bp.blogspot.com
large_detailed_old_m...
1600x1148
www.vidiani.com
ZIPScribbleMap-Switz...
1676x1092
eagereyes.org
ZIPScribbleMap-Switz...
1676x1092
eagereyes.org
ZIPScribbleMap-Switz...
1676x1092
eagereyes.org