Kartta - Oion alue (Oio Region)

Oion alue (Oio Region)
Oion alue on Guinea-Bissaun keskiosassa sijaitseva hallintoalue, jossa vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan asui 226 263 ihmistä.

Oion aluetta rajaa pohjoisessa Senegal. Idässä naapurina on Guinea-Bissaun Bafatán alue ja etelässä Quinaran alue. Alueen lounaispuolella ovat maan pääkaupunki Bissau ja Biombon alue sekä lännessä Cacheun alue. Alueen hallinnollinen keskus on Cacheujoen pohjoisrannalla sijaitseva Farimin kaupunki. Sieltä on pääkaupunki Bissaun keskustaan linnuntietä noin 80 kilometrin ja maanteitse – veneellä tapahtuvan Cacheujoen ylityksen jälkeen – runsaan 110 kilometrin matka pienten Mansaban ja Mansoan kaupunkien kautta johtavaa tietä pitkin (satelliittikuvan perusteella). Jokimatka meren äärelle läntisen naapurialueen Cacheun kaupunkiin on noin 150 kilometriä. Sieltä pääkaupunkiin on vielä 145 kilometrin merimatka.

Oion alue jakautuu hallinnollisesti viiteen osa-alueeseen eli sektoriin, jotka ovat Bissorã, Farim, Mansaba, Mansoa ja Nhacra. Suurimmat etniset ryhmät ovat balantet (43,6 %) ja mandinkat (32,9 %).

 
Kartta - Oion alue (Oio Region)
Kartta
Google Earth - Kartta - Oion alue
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Oion alue
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Oion alue
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Oion alue
OpenStreetMap
Kartta - Oion alue - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Oion alue - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Oion alue - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Oion alue - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Oion alue - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Oion alue - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Oion alue - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Oion alue - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Oion alue - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Oion alue - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Guinea-Bissau
Guinea-Bissaun lippu
Guinea-Bissaun tasavalta eli Guinea-Bissau sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Senegal ja Guinea. Guinea-Bissau on pinta-alaltaan varsin pieni, ja siellä on noin 1,97 miljoonaa asukasta. Suurin osa maasta on alavaa jokien halkomaa soistunutta rannikkotasankoa.

Valtio oli aikoinaan Portugalin siirtomaa, jonka nimi oli Portugalin Guinea. Guinea-Bissau on eräs maailman vähiten kehittyneistä maista, jonka kehittymistä ovat haitanneet useat vallankaappaukset. Maan bruttokansantuote asukasta kohden on eräs maailman pienimmistä. Sen tärkein tuote on cashewpähkinät.
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Guinea 
  •  Senegal 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...